Sitä tässä on monta kertaa miettinyt viimeisten kuukausien aikana. Mitkä oli ensimmäisiä huolestuttavia merkkejä? Milloin olisi pitänyt alkaa epäillä? Mikä laukaisi kaiken? Mutta mikä oli tapahtumien, tilanteiden, ihmissuhteiden ketju sitä ennen, mikä loi ns. otollisen maaperän sairastumiselle?

Tiinalla havaittiin oppimisvaikeuksia esikouluikäisenä, ja hän ihmetteli, kyseenalaisti kovasti erilaisuuttaan. Kavereita ei ollut liikaa eikä varsinkaan hyviä ystäviä. Perhe hajosi vanhempien eron vuoksi hänen ollessaan 11 v. Tiina jäi äidille ja isommat sisarukset isälle. Noin vuoden päästä tuli vielä muutto toiselle paikkakunnalle, uusperhekuvio, yrittäjyyttä. Tiinan toiveet uudesta, varmaan myös paremmasta elämästä taisivat kutistua ja lopulta romuttua varsin nopeaan tahtiin. Suhteet isään ja sisaruksiin olivat, sanoisiko väljiä. Eikä hän varmaan saanut tarpeeksi huomiota uusperhekuviossakaan. Sinnikäs tyttö haki onneksi kuitenkin hyväksyntää ja hellyyttä minulta, äidiltään. Toivottavasti sitä edes joskus itsekin tajusin muka kaiken kiireen ja tärkeämmän keskellä antaa ja tarjota.

Alle kouluikäisenä Tiina oli sirpakka pikkutyttö, mutta eron jälkeen hän alkoi herkutella ja niinpä painokin alkoi nousta. Äitinä tunsin syyllisyyttä erosta ja muiden perheenjäsenien vähäisestä mielenkiinnosta, kaverittomuudesta ja niinpä varmaan hyvitelläkseni ostin keksejä, karkkeja ja muuta hyvää syötävää. Olihan se myös itselleni samalla tavoin lohtua, tunnesyömistä, minkä kanssa olin oikeastaan koko aikuisikäni keplotellut. Olin vuosien myötä painon kanssa jojoilija, mutta jotenkin vain tuossa vaiheessa en nähnyt tai jaksanut nähdä, mitä vaikeuksia se voisi ennakoida tyttärelleni.

Nyt vuosia myöhemmin alan tajuta noidankehän. Vaikka niin koetin koulumaailmassa taistella Tiinan itsetunnon kehittymisen puolesta, niin tässä syömisasiassa malka omassa silmässä ja varmaan monet pelotkin estivät minua tekemästä ja vaatimasta muiltakin apua, tekoja. Tai yritänhän puhua perheenjäsenille, sukulaisille  ja ystäville, että he osoittaisivat Tiinalle olevansa kiinnostuneita tästä ja välittävänsä hänestä. Mutta miten se heistä voikin olla niin vaikeaa, vaikka tyttö oli omalla tavallaan suloinen? Niinpä tyttö lihoi varmaan vuoden aikana, käytti tukevamitoitettuja vaatteita ja sai kuulla ilkeitä huomautuksia, joista jotkut ovat hänellä hyvin kipeinä muistona yhä.

Toisella kerralla tarinaa siitä, miten tästä tilanteesta jouduttiin sanoisinko ojasta allikkoon. Mikä olisi ollut "liikennemerkki", joka olisi kieltänyt etenemästä ja ohjannut kääntymään parempaan suuntaan?